Perplex Oy

Kirjoita enemmän

Etusivu
7 tähden projekti
6 portaan prosessi
39 askelen Inter-set
Julkaisut
Yhteydenotto

KIRJOITTAAKO VAI EIKÖ KIRJOITTAA ENEMMÄN

Suunnitelmien laatiminen ja muu vaativa kirjoittaminen tuntuu pelottavan vaikealta, mutta sen voi tehdä varsin helpoksi ja vaivattomaksi.

Edelleenkään ei juuri ymmärretä, mitä päässä tapahtuu, kun luemme, kun kirjoitusmerkit muuttuvat mielessä sanoiksi ja merkityksiksi. Yhtä lailla siten myös kirjoittaminen on arvoituksellista puuhaa. Sen verran kuitenkin ymmärretään, että puhuminen on synnynnäinen ominaisuus, kun taas kirjoittaminen on ihmisen itsensä keksimä ja erikseen opeteltava taito. Näitä käsityksiä tukee muun muassa, että mykät kaksoset kehittävät nopeasti oman viittomakielisen murteen keskinäiseen viestintäänsä.

Toisaalta joistakin lobotomiapotilaista on havaittu, että he vastaavat suullisesti ja kirjallisesti eri aivopuoliskoilla. Heiltähän aivolohkojen välinen silta on katkaistu. Kokeissa voidaan havainnoida, mitä he vastaavat, kun kumpikin silmä näkee eri asian. Jos myös kirjoittaminen olisi synnynnäistä, olisi johdonmukaista, että se olisi kiinteä osa samaa aivojen alijärjestelmää kuin puhuminenkin.

Sivilisaation kivijalka

Kirjoituksen perusta on kirjanpidossa, joten sanojen samansukuisuuteen on hyvä syy. Kun ilmasto vakiintui viime jääkauden jälkeen, ihmiset alkoivat viljellä maata. Kaikkien ei tarvinnut enää omistautua ravinnon hankkimiselle. Alettiin harjoittaa muutakin tuotantoa, syntyi vaihdantatalous ja ilmeni tarve kirjata liiketoimia muistiin. Harva sivilisaatio on tullut toimeen ilman kirjoitustaitoa. Perun inkat eivät varsinaisesti kirjoittaneet, mutta heilläkin oli narupunoksiin perustuva kirjanpitojärjestelmä.

Kirjoitustaito on se metakeksintö, joka on mahdollistanut kaikki muut. Suomea puhuvat ovat siitä onnenpekkoja, että kielemme kirjoitusjärjestelmässä on paras vastaavuus ääntämisellä ja oikeinkirjoituksella. Tämän ja yleisen oppivelvollisuuden myötä lukutaidon aste on Suomessa maailman korkein.

Vaativan kirjoittamisen sietämätön vaikeus

Kun lukee vasemmalta oikealle vaikka pitkän artikkelin tai kokonaisen kirjan, voi luulla, että se on myös kirjoitettu niin, yhdellä kertaa, alusta loppuun, järjestyksessä. Tämä pitää hyvin harvoin paikkansa. Erityisesti asiatekstiä kirjoitetaan niin kuin sitä suositellaan luettavaksikin. Aluksi tähtäin hyppii sinne tänne. Huomio syvenee kohta kohdalta lisää. Vasta joskus myöhemmin kirjoittaja käy luonnoksensa läpi järjestyksessä alusta loppuun.

Esimerkiksi suunnitelmien tai tutkielmien kirjoittaminen ei ole pelkkää valmiiden ajatusten kirjoittamista näkyville. Päin vastoin, usein tärkeintä niissä ei ole näkyvä lopputulos, vaan se prosessi, joka synnyttää kyseisen lopputuloksen. Kirjoittaja ja muut osallistujat oppivat asiat vasta prosessin aikana.

Vaativassa kirjoittamisessa valmistautumisen peruskaava on kuvan mukainen portaikko. Se on samankaltainen kuin tietojärjestelmätyön porrasmalli, joka tunnetaan alalla paremmin vesiputouksena (Waterfall Model). Käytin kaavaa aikoinaan ensin vahingossa, sittemmin aivan tietoisesti.

portaat.jpg


Portaikon läpikäyntiä voikin luonnehtia erään tietämystieteilijän sanoin "et ymmärrä mitään, ennen kuin ymmärrät sen useammalla kuin yhdellä tavalla". On johdonmukaista edellyttää kirjallinen suunnitelma, ennen kuin hyväksyy jonkin hankkeen toteutukseen. Jos laatija osaa esittää asiansa vakuuttavasti, hän on paneutunut tehtävään perin pohjin. Näin hanke voi olla uskottava sellaisellekin, joka ei ole ehtinyt syventymään tekstiin kunnolla.

Vaikea helpoksi

Vaativaa kirjoittamista ei voi aloittaa noin vain ensimmäisestä sanasta ja edetä sana kerrallaan loppuun saakka. Portaikko luo sen pohjan, jolta varsinainen kirjoitustyö voi alkaa. Seuraava haaste on muuttaa kertynyt tieto ja ymmärrys tekstiksi. Työ kannattaa jakaa TopDown- ja BottomUp-vaiheiksi: ensin laskeudut latvasta maahan, sen jälkeen kiipeät ylös puuhun.

On vaikeata tai aivan mahdotonta ratkaista samalla kertaa kysymykset mitä ja miten, mitä asioita käsittelet ja miten puet ne sujuviksi virkkeiksi. TopDown-vaiheessa järjestät asiat sisällysluetteloksi ja ripottelet yksityiskohdat omiksi riveikseen, sanan sinne, toisen tänne. Ehkä kirjoitat välillä lyhyitä lauseen pätkiäkin.

Seuraavaksi siirryt BottomUp-vaiheeseen, jossa muutat sisällön virkkeiksi. Voit helpottaa työtä merkittävästi, kun et yritä liikaa. Mitä laajempi kysymys, sitä vaikeampi siihen on päästä käsiksi, ja mitä suppeampi, sitä helpommin ajatus kulkee. Kohdista siis huomio tarkasti. Ota käsittelyyn yksi pieni osa-alue, yksi rivi kerrallaan, ja anna palaa. Älä pysähdy miettimään, oliko tämä sittenkään oikea kohta käsitellä asia.

Älä missään nimessä muotoile virkkeitä valmiiksi päässäsi ennen niiden kirjoittamista. Voit muokata tekstiä vaikka kuinka paljon jälkikäteen. Pysähtele vain sen verran, että talletat tiedostosi aika ajoin.

Toinen, kolmas ja mones parannelma

Ensimmäinen vedos on valmis, kun olet kirjoittanut auki kaikki irralliset sanat ja huomautukset. Kun nyt alat käydä tekstiä läpi, parantelet raakavedoksen virkkeiden kieliasua ja samalla lisäät, muutat ja poistat asioita. Leikkaat tekstiä jostain kohden ja liimaat sen muuanne.

Usein on parempi kirjoittaa joku osuus kokonaan uusiksi kuin parannella entistä. Kirjoittaminen avaa uusia näkökulmia, jotka eivät tulleet mieleen kehittelyn aikana. Ammattikirjailijat saattavat kirjoittaa saman osuuden uusiksi viiteen-kuuteen kertaan mieluummin kuin editoivat valmista tekstiä. Laajan kirjallisen esityksen elinkaari onkin samankaltainen kuin tietojärjestelmätyön spiraalimalli. Ensimmäinen versio syntyy täydellä porraskaavalla, mutta myöhemmin syntyy uusia versioita, kukin oman pikku portaikkonsa kautta.

iteroi.jpg


Viimeistely

On vaikeata oikolukea omaa tekstiä. Sitä lukee niin kuin se olisi pitänyt kirjoittaa, ei niin kuin se on kirjoitettu. Ääneen lukeminen kuitenkin auttaa. Lue teksti ääneen itsellesi tai ainakin kuuntele sanat mielessäsi. Näin huomaat virheitä ja häiritseviä sanontoja paremmin kuin lukemalla visuaalisesti.

Tehokkuutensa vuoksi ääneen lukemisella on oleellinen osuus joissakin muodollisissa tarkastusmenetelmissä. Niissä on tyypillisesti vähintään neljä osallistujaa. Yksi heistä on puheenjohtaja, jonka tehtävänä on jakaa istunnon puheenvuorot. Muut ovat sihteeri, lukija ja kirjoituksen laatija.

Lukija lukee lyhyitä otteita, proosaosuudet sellaisenaan, kuvat ja kaaviot referoiden, selittäen. Kaikilla on lupa esittää huomautuksia havaitsemistaan virheistä, puutteista ja epäselvyyksistä. Sihteeri merkitsee havainnot muistiin. Osallistujat eivät saa kommentoida toistensa sanomisia varsinaisen tarkastuksen aikana. Tekstin laatijalla itsellään on oikeus ja velvollisuus pyytää puheenvuoroja virheiden raportoimiseksi, mutta muuten hänen tulee olla hiljaa. Näin hän ei vaienna muita vastaväitteillään.

Menetelmä on erittäin tehokas. Tekstin läpikäynti kuvatulla tavalla on paljon intensiivisempää kuin jos samat henkilöt yrittävät keskittyä lukemiseen yksikseen. Sitä paitsi, kun toimittaa tekstin sähköpostilla ja pyytää kommentteja, käy usein niin, ettei saa yhtään mitään.
Yksi hyöty kirjoittamisesta on, että tekijä itse kasvaa tehtävän mukana. Kun saa muitakin intensiivisesti mukaan suunnitteluprosessiin, hyöty on moninkertainen. Tätä kirjallisen esityksen toista puolikasta voi edistää tehokkaasti kurinalaisella tarkastuksella. Suunnittelutyön yhteydessä tekstin laadukkuus on toisarvoista. Merkittävää on, että menetelmä saa myös muut kuin kirjoittajan paneutumaan asiaan, joka muuten saattaa jäädä vieraaksi.

Lähteet:
Yleistä asiaa kirjoitustaidosta kirjassa The Story of Writing: Alphabets, Hieroglyphs & Pictograms, Andrew Robinson, ja erityistä kirjassa

Toimistoeläimen selviytymisopas

"Kirjoittaminen oli koulussa heikoin osa-alueeni." -Yllekirjoittanut